Oma huone

Huone on vihdoin kokonaan valmis ja täytyypä sanoa, että todella pidän huoneestani! Ehkä sillä on jotain tekemistä senkin kanssa, että tavaraa ei ole liikaa ja siistinä pitäminen on kohtuullisen helppoa... Mutta sen lisäksi pidän erityisesti huoneen värimaailmasta, matosta ja verhoista.

Ovelta päin otettu, yleisnäkymä huoneesta

Sohvanurkkaus ja ufo-lamppu (kuva sängyltä päin)

Sänkynurkkaus ja pöytä, josta en niin kamalasti pidä.
Se on kuitenkin kätevä, kun siinä on pyörät.

Eilen illalla, kun katsoin koneelta vielä Täydellisiä naisia, himmeän ufo-lamppuni valossa liikahti jotain. Kyllä vain. Pieni hiirihän se vipelsi patterin alla, se tuli lattiassa olevasta reiästä (täällä todella osataan rakentaa). Se meni kyllä samantien takaisin, mutta siitä huolimatta, kun olin katsonut jakson loppuun, loikkasin sängyltä sohvalle sammuttamaan nurkan lattialla olevan lampun. Sitten loikin pilkko pimeässä takaisin sänkyyni ja keräsin peiton helmat tiukasti ympärilleni.

Seuraavaksi tunsin itseni varsin tyhmäksi ja naurettavaksi ja aloin lähes nauraa ääneen. Pieni hiiri olisi varmasti säikähtänyt pienintä liikettä minun suunnalta enemmän kuin minä sitä ja sännännyt jopa nopeammin takaisin koloonsa. Lähes kymmenen vuotta sitten juoksin vanhan maalaistalon sisällä hiiren perässä ja yritin kantaa sitä paljain käsin takaisin ulos. Olen ehkä vieraantunut hiiristä, mutta siitä huolimatta alivuokralaiseni oli varsin suloinen pyöreine korvineen viipottaessaan edestakaisin.

Niin tai näin, nyt reiän päällä on kasa painavia kirjoja, koska hiiri riensi tänään illallla tutkimaan kolmannen kerroksen oleskelutilaa, kun lapset katsoivat TV:tä. Huuto ja kiljuminen kuului ensimmäiseen kerrokseen asti, ja Meemi ja Leo alkoivat etsiä hiirenloukkua, jota ei onneksi löytynyt. Pienen söpön hiiren poissa pitäminen on kuitenkin eri asia kuin tappaminen.