Reilu kuukausi on nyt mennyt ja siellä täällä on käyty. Ensimmäinen kokonainen päivä täällä oli tutustumista: teimme koko porukan voimin kierros lähinaapurissa ja tutkittiin muutama varsin hyödyllinen paikka. Ensimmäinen todiste minusta täällä on kuva Central Parkissa.
Toisen viikon perjantaina kävimme lasten kanssa hakemassa Meemin töistä. Saimme kierroksen Meemin osastolla tavaten yhden jos toisenkin hänen työkavereistaan. Minut esiteltiin useasti perheen maijapoppasena (mistä pidin kunnes Uniksella nimikkeeseen suhtauduttiin hyvin nihkesti). Jannen työpaikalla kävimme joku ilta, kun Janne oli unohtanut puhelimensa töihin. Teimme Jannen ja Wivin kanssa iltakävelyn, sillä YK:lle kävelee tästä ehkä vartin verran.
 |
Yhdistyneiden Kansakuntien päärakennus,
joka on nyt remontissa - muuten Meemin toimisto olisi täällä |
 |
Jokseenkin huteran näköinen kerrostalo.
Nämä ilmeisesti huojuvat tuulessa. |
 |
| Näkymää keskustasta |
 |
| Iltanäkymää keskustasta |
 |
| The Metropolitan Opera |
Lauantaina kävin katsomassa ilmaisen ulkoilmanäytöksen The Metropolitan Operassa. Vuorossa oli Turandot, joka ei minulle ennestään ollut tuttu - edes musiikilta. Istuin hyvällä paikalla, vaikkakin sivussa. Ilma oli vähän viileä ja palelin lähes koko ajan, mutta se ei kokemusta haitannut. Paikan päällä oli suurin piirtein 2000 ihmistä! Kokemus oli kertakaikkisen upea: yllä Manhattanin tähtitaivas, isolla ruudulla upea ooppera, jossa oli mahtava musiikki (iho oli koko ajan kylmillä väreillä). Kun näytös alkoi, melkein unohdin missä olin, sillä musiikki häivytti tehokkaasti liikenteen pauhun.
Kaksi tuntisen näytöksen jälkeen päätin kävellä kotiin. Kävelin ripeää tahtia, ja uskomatonta kyllä, liukastuin tasaiseksi kuluneella asfaltilla tasapohjaisilla gladiaattoreillani. Hetken tasapainottelin kuin Bambi liukkaalla jäällä, mutten saanut pidettyä itseäni pystyssä. Liu'uin kovaa toisella polvella tietä pitkin ja muksahdin lopuksi vasemmalle kyljelleni. Lonkkaan sattui, kämmeniin sattui ja polveen sattui, mutta nousin samantien ylös ja jatkoin kävelyä. Kipu hellitti hetken kuluttua ja vasta muutaman korttelin kuluttua tajusin vasta, että polvessa oli avohaava, joka ei kuitenkaan vuotanut pahasti. Kävelin kotiin., vaikka tunsin polven turpoavan. Käveleminen vain tuntui paremmalta ajatukselta, koska joka kerta kun jouduin pysähtymään valoihin, jalka tuntui vähän jäykältä, mutta helpotti, kun liikuin. (Tosin, muutama kortteli ennen kotia mietin irvistäen, että käveleminen ei ehkä ollut kaikista järkevin idea... mutten ajatellut, että satutin polveni ihan näin pahasti.)
Kotona hain pakastimesta ensitöikseni jäitä ja suuntasin puhdistamaan jalkaani. En kuitenkaan saanut hoitaa jalkaani itse, vaan Meemi istutti minut kylpyhuoneeseen ja kaivoi lääkkeet esille. Janne esitti kysymykset, Meemi hoiti ja Wivi toimi apuna. Leo oli ehtinyt juuri aikaisemmin nukahtaa, kello oli kuitenkin jo yksitoista. Loppu viikonlopusta ja koko alkuviikko onkin sitten mennyt sisällä. Polvessa on kämmenen kokoinen mustelma ja se on edelleen turvonnut. Eilen ja tänään olen kuitenkin hakenut ja vienyt lapsia kouluun. Pitää vain yrittää muistaa kävellä vähän rauhallisemmin. (Huvittavinta tässä on se, että kompastelin koko kesän leirikeskuksella puunjuuriin ja muihin kivenkantoihin loukkaamatta itseäni sen pahemmin ja nyt, tasaisella esteettömällä asfaltilla jalat menevät alta. Pöh.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti